Yleinen FAQ

Maksusuunnitelma ja maksuista sopiminen

Voinko sopia maksamiselle lisää aikaa? En juuri nyt pysty maksamaan.

Otathan heti yhteyttä perintäyhtiön asiakaspalveluun! Asioista voidaan sopia, ja lisämaksuaika on useimmissa tapauksissa mahdollinen.

Voiko perintätoimiston kanssa sopia maksueristä? Millaisiin eriin perittävän velan voi jakaa?

Voi sopia – asiat ovat yleensä järjestettävissä kuntoon, kun vain otat yhteyttä! Kerro tilanteestasi ja ehdota maksua useammassa erässä. Tee ehdotus, jonka kanssa pystyt elämään.

Erien määrä ja suuruudet ovat useimmiten sovittavissa joustavasti. Muutaman kymmenen euron laskua ei kuitenkaan ole järkevää jakaa useampiin pieniin maksueriin, sillä tuolloin maksusuunnitelman kulut kasvavat suuriksi suhteessa laskuun.

Millaisen maksusuunnitelman voin tehdä?

Vaihtoehtoja on monia. Voit maksaa laskun useamman kuukauden aikana esimerkiksi kuukausittaisina maksuerinä. Myös erien suuruus on sovittavissa, ja summat voivat olla erisuuruisia eri kuukausina

Jos kyseessä on isompi yksityinen velka, maksusuunnitelma voidaan tehdä jopa useammaksi vuodeksi. Jos taas kyse on pienemmästä maksusta, esimerkiksi kunnan päivähoitomaksusta, maksusuunnitelman voi tehdä muutamaksi kuukaudeksi. Muutaman kymmenen euron laskua ei kuitenkaan ole järkevää jakaa useampiin pieniin maksueriin, sillä tuolloin maksusuunnitelman kulut kasvavat suuriksi suhteessa laskuun.

Voit ehdottaa maksusuunnitelmaa itse, tai pyytää apua sen tekemiseksi perintäyhtiön asiakaspalvelusta.

Jos olet saanut kirjeen Lowellista, ota yhteyttä asiakaspalveluumme. Voit myös laatia maksusuunnitelman itse verkossa Oma Lowell -palvelussa.

Voiko maksusuunnitelman tehdä kaikenlaisista laskuista?

Lähes kaikenlaisista laskuista voi sopia maksusuunnitelman. Tärkeintä on laatia maksuerät ja aikataulu sellaiseksi, että pystyt noudattamaan niitä.

Mitä maksusuunnitelman tekeminen maksaa?

Kuluttajasaatavat:

Maksusuunnitelman laatimisesta aiheutuvat kulut riippuvat velan pääoman suuruudesta ja erien määrästä seuraavasti:

  • Pääoma enintään 100 € tai maksusuunnitelmassa on enintään 4 erää, laadintakulu on 20 €
  • Pääoma yli 100 €, mutta enintään 1 000 € ja maksusuunnitelmassa on yli 4 erää, laadintakulu on 30 €
  • Pääoma yli 1 000 € ja maksusuunnitelmassa on yli 4 erää, laadintakulu on 50 €
  • Suoraan ulosottokelpoisissa saatavissa maksusuunnitelman laadintakulu on 20 €

Yrityssaatavat:

  • 30 euroa, jos saatavan pääoma on enintään 500 euroa tai maksusuunnitelma käsittää enintään neljä maksuerää.
  • 45 euroa, jos saatavan pääoma on yli 500 euroa mutta enintään 2 500 euroa ja maksusuunnitelma käsittää enemmän kuin neljä maksuerää.
  • 60 euroa, jos saatavan pääoma on yli 2 500 euroa mutta enintään 10 000 euroa ja maksusuunnitelma käsittää enemmän kuin neljä maksuerää.
  • 75 euroa, jos saatavan pääoma on yli 10 000 euroa ja maksusuunnitelma käsittää enemmän kuin neljä maksuerää.
  • Lisäksi yrityssaatavissa maksusuunnitelmasta on myös mahdollista veloittaa 5 euroa kustakin maksuerästä seitsemännestä maksuerästä lukien.

Menevätkö luottotiedot, jos sovin maksusuunnitelman?

Maksusuunnitelman sopimisesta ei tule maksuhäiriömerkintää. Päinvastoin – maksueristä sopiminen on useimmiten keino välttää perinnän jatkuminen ja käräjäoikeuden velkomustuomiosta seuraava maksuhäiriömerkintä.

Jos kuitenkin odotat liian pitkään ja teet maksusuunnitelman vasta kun lasku on ehditty siirtää haastehakemuksella oikeuden käsiteltäväksi, maksusuunnitelman tekeminen ei enää estä tuomiota ja siitä seuraavaa maksuhäiriömerkintää.

Voinko sopia uuden maksusuunnitelman, kun en pystykään suoriutumaan ensimmäisestä?

Jos et noudata sovittuja maksueriä ja eräpäiviä, uudesta maksusuunnitelmasta sopiminen ei useinkaan enää onnistu. Vanha maksusuunnitelma purkautuu, ja jäljellä olevan velan perintä jatkuu. Muistathan siis sopia maksusuunnitelman sellaiseksi, jonka kanssa pystyt elämään!

Jos tiedät etukäteen, ettet pystykään maksamaan sovitusti, kannattaa kuitenkin kysyä, mitä asiassa voi tehdä. Ota hyvissä ajoin ennen maksuerän eräpäivää yhteyttä perintäyhtiöön.

Tuleeko luottotietoihin merkintä, jos ei pysty noudattamaan sovittua maksusuunnitelmaa?

Jos et noudata sovittuja maksueriä ja eräpäiviä, maksusuunnitelma purkautuu. Maksusuunnitelman purkautumisesta ei vielä seuraa maksuhäiriömerkintää, mutta jäljellä olevan velan perintä jatkuu.

Luottotietomerkintä voi tulla, jos perintä etenee oikeudelliseen perintään. Kun velalle haetaan maksuvelvollisuuden vahvistavaa tuomiota käräjäoikeudesta, tuomiosta seuraa maksuhäiriömerkintä luottotietoihisi.

Tutustu tarkemmin perinnän vaiheisiin Saitko perintäkirjeen -osiossa.

Minulla on useita maksamattomia laskuja, voinko sopia niistä yhden maksusuunnitelman?

Lowellissa maksusuunnitelma sovitaan lasku- tai velkakohtaisesti. Ota yhteyttä asiakaspalveluumme sopiaksesi sinulle sopivat maksujärjestely.

Jos haluat ensin itse rauhassa selvittää tilannettasi, näet Lowellin perinnässä olevat laskusi verkkopalvelussa Oma Lowell -palvelussa.

Palvelusta saat myös yhteenvedon kaikista Lowellin hoidossa olevista veloistasi.

Voiko perintätoimiston kanssa sovitun maksusuunnitelman eriä maksaa etukäteen? Miten se vaikuttaa perintäkuluihin?

Maksueriä voi maksaa etukäteen, ja myös koko loppuvelan voi maksaa kerralla. Mitä aiemmin maksat velkasi pois, sitä vähemmän viivästyskorkoa ja maksusuunnitelmakuluja kertyy.

Jos olet sopinut maksusuunnitelman Lowellin kanssa, ja maksatkin sovittua suuremman summan tai koko velan pois, muistathan ilmoittaa siitä asiakaspalveluumme. Näin asiassa ei jää mitään epäselvää.

Mitä tapahtuu, jos maksan maksusuunnitelman erän myöhässä tai se jää maksamatta? Voiko eräpäivää vielä siirtää tai maksaa erästä vain osan?

Jos olet sopinut laskun maksamisesta erissä, maksusuunnitelmaa tulee noudattaa, eikä maksuerien summaa tai eräpäiviä voi enää jälkikäteen muuttaa. Jos et noudata sovittuja maksueriä ja eräpäiviä, maksusuunnitelma purkautuu ja jäljellä olevan velan perintä jatkuu.

Uusista eräpäivistä sopiminen ei siis useinkaan enää onnistu. Jos kuitenkin jo etukäteen tiedät, että suunnitelmassa pysyminen tuottaa sinulle vaikeuksia, kannattaa kysyä mitä asiassa voi tehdä. Ota siis hyvissä ajoin yhteyttä ennen maksuerän eräpäivää!

Tuleeko maksuhäiriömerkintä, jos perintätoimiston kanssa tehty maksusopimus purkautuu ja perintätoimisto ilmoittaa vievänsä asian käräjäoikeuteen?

Maksusuunnitelman purkautuminen ei itsessään aiheuta maksuhäiriömerkintää. Kannattaa kuitenkin huomata, että jos maksusuunnitelma on sovittu luottokortti- tai muusta kulutusluotosta, ja suunnitelma purkautuu, yli 60 päivää myöhässä olevasta luotosta voidaan ilmoittaa maksuhäiriömerkintä luottotietoihin heti.

Maksusuunnitelman purkautumisen jälkeen niin kulutusluottojen kuin muidenkin laskujen perintä jatkuu. Kun velalle haetaan maksuvelvollisuuden vahvistavaa tuomiota käräjäoikeudesta, tuomiosta seuraa maksuhäiriömerkintä luottotietoihisi.

Tutustu tarkemmin perinnän vaiheisiin Saitko perintäkirjeen -osiossa.

Takaisin
EI MERKINTÄÄ LUOTTOREKISTERIIN

Maksumuistutuksen tai maksuvaatimusten saamisesta EI seuraa merkintöjä luottotietoihin, paitsi jos kyse on maksamattomista luottokortti- tai osamaksuista. Lue lisää luottokortti- ja osamaksuista FAQ-osiossa.

MERKINTÄ LUOTTOREKISTERIIN

Maksuhäiriömerkintä seuraa maksamattomasta laskusta,

Maksuhäiriömerkintä säilyy sen asteesta riippuen kahdesta neljään vuotta. Luottotietorekisteriä pitävät Suomessa Suomen Asiakastieto Oy sekä Bisnode Finland Oy. Luottotietoyhtiöt ilmoittavat ensimmäisestä maksuhäiriömerkinnästä lähettämällä ns. ensirekisteröinti-ilmoituksen. Lue maksuhäiriömerkinnästä lisää FAQ-osiossa.

VARATTOMUUSMERKINTÄ LUOTTOTIETOREKISTERIIN

Jos ulosottoperinnässä ei löydy ulosmittauskelpoista tuloa eikä omaisuutta, ulosottomies toteaa velallisen varattomaksi ja palauttaa ulosottoasian velkojalle (varattomuuseste). Varattomuudesta seuraa maksuhäiriömerkintä luottotietorekisteriin. Velkoja voi jatkaa velan vapaaehtoista perintää maksuvaatimuskirjeillä ja lähettää velan myöhemmin uudelleen ulosottoon. Lue lisää varattomuusmerkinnästä FAQ-osiossa.